Opiskelen yrittäjyyden ohessa liiketoimintaa ja niiden opiskelujen puitteissa olen tutustunut upeaan Outiin ja meitä kumpaakin yhdistää opiskelujen lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta. Kävimme Outin (Out In liikunta- ja hyvinvointipalvelut (@outinhy) • Instagram-kuvat ja -videot) kanssa keskustelemassa asiasta Kaupin lämpöisillä rantakallioilla.
”Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi on kilpirauhasen sairaus, jossa kilpirauhanen ei kykene tuottamaan riittävästi kilpirauhashormonia. Hormonin puute hidastaa aineenvaihduntaa, mikä aiheuttaa lukuisia oireita. Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan tyroksiinihormonilla, joka poistaa valtaosalla oireet täysin.” Lisää vajaatoiminnasta ja sen oireista Kilpirauhasen vajaatoiminta | Terveys | Yksityisasiakkaat | Palvelut | Pihlajalinna
Outilla on diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta noin seitsemän vuotta sitten. Hän ajatteli tuolloin, että rautavarastot ovat huvenneet olemattomiin, kun hän ei jaksanut enää juosta ja kehon valtasi jatkuva väsymys, mikä ei lähtenyt nukkumalla. Outi on juossut maratoneja ja hän ei kyennyt enää juoksemaan edes kahdeksan kilometrin lenkkejä ilman, että olisi välillä kävellyt. Onnekseen hänellä oli silloin tosi hyvä työterveyshoitaja ja -lääkäri, jotka halusivat tutkia hänet perusteellisemmin, kuin vain Outin haluaman ferritiiniarvon. Tutkimuksista löytyi kilpirauhasen autoimmuunitulehdus, jolloin sairaus kehittyy hitaasti, jopa vuosien ajan, tällöin oireisiin tottuu – kunnes ei enää jaksa. Outi sanoo oireiden tulleen hänen elämäänsä neljästä viiteen vuotta ennen diagnoosia.
Kilpirauhashormonin puute aiheutti Outille, edellä mainitun väsymyksen lisäksi; turvotusta, alakuloisuutta, jaksamisen kanssa oli ongelmia, lievää painon nousua (vaikka söi normaalisti ja liikkui aktiivisesti) hiukset ohenivat ja muistin kanssa oli ongelmia. Nykyisin oireistoon kuuluu se, ettei palaudu urheilusta samalla lailla, kun ennen sairautta ja tämän myötä osa harrastuksista on mennyt uusiksi. Tilalle on tullut lempeitä lajeja, kuten jooga ja pilates.
Itselläni oireita olivat jatkuvan väsymyksen lisäksi seuraavat; painoa kertyi lyhyessä ajassa pienen ihmisen verran, iho kuivui silmissä, aamuturvotusta jaloissa ja sormissa, libido katosi, muisti pätki, jäätävä aivosumu, ääni oli hyvin matala ja käheä ja eniten itsetuntooni vaikuttanut – hiuksia lähti niin paljon, että julkisilla paikoilla ja asiakaskohtaamisissa käytän nykyään hiuslisäkettä. Pidin näitä oireita neljä vuotta sitten yrittäjyyteen kuuluvina stressioireina, mutta rakas siskoni passitti mua menemään tutkimuksiin. Mentyäni sitten lääkäriin, multa löydettiin kasvain kilpirauhasesta, mikä poistettiin kiireellisenä ja tuloksia sen laadusta jouduinkin odottelemaan vajaa kaksi kuukautta. Onnekseni kasvain oli hyvälaatuinen.
Omat liikkumismuodot ovat menneet uusiksi, sillä sykettä nostattavat lajit ovat ehdoton ei. Ylläpidän omaa hyvinvointia venyttelyllä, lempeillä kävelylenkeillä ympäröivää luontoa aistien ja vesijuoksun äärellä.
Olemme kumpikin saaneet lääkityksellä elämän tasapainoon, mutta herkällä korvalla täytyy silti kuulostella omaa jaksamistaan ja sitä, mihin laittaa omat rajat yrittäjänä ja arjen pyörityksessä. Kukaan muu ei voi ymmärtää tämän sairauden mukana tuomia rajoitteita, kuin toinen saman sairauden kanssa elävä.
Outi on kokenut, ettei tarvitse tai ei ole tarvinnut itselleen vertaistukea sairauden käsittelyyn, mutta jos sinusta tuntuu, että kaipaat ymmärtäjää tai tukijaa, niin Ota yhteyttä | Aistimus tai sitten Vertaistuki – Kilpirauhasliitto.
Lempeydellä, Kirsi