”Tahattoman lapsettomuuden teemaviikko muistuttaa, että vanhemmuus ei ole itsestäänselvyys. Tahaton lapsettomuus on yleistä: Suomessa yksi viidestä hedelmällisessä iässä olevista kohtaa tahattoman lapsettomuuden. Kyseessä on yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä, joka vaikuttaa yksilön kehoon, mieleen, talouteen, ihmissuhteisiin, työelämään ja tulevaisuudensuunnitelmiin. Lapsettomien lauantaita on vietetty vuodesta 1994 alkaen.” (Lapsettomien Simpukka-viikko ja Lapsettomien lauantai – Lapsettomien yhdistys Simpukka ry)
Opiskelen yrittäjyyden ohessa ja mentorinani toimii Veera Matilainen (@sisamaanmuija).Tapasimme Veeran kanssa luonnossa, nuotion äärellä ja keskustelimme kummallekin hyvin läheisestä ja merkityksellisestä aiheesta – lapsettomuudesta ja siitä, miten se on vaikuttanut elämään.
Kummankin lapsettomuuden taustalla on tahaton lapsettomuus, mikä johtuu sairaudesta nimeltään endometrioosi. Terveyskirjaston suomenkielinen määritelmä sille on kohdun limakalvon sirottumatauti. ”Nimi kuvastaa sairautta: kohdun limakalvon kaltaista kudosta esiintyy kohdun ulkopuolella, esimerkiksi munasarjoissa, munajohtimissa, vatsakalvon pinnalla tai emättimen ja limakalvon välissä.” (Endometrioosi – Terveyskirjasto)
Endometrioosin oireet voivat aiheuttaa invalidisoivia kipuja, jotka omalla kohdallani lamaannuttivat minut työkyvyttömäksi 3-5 päivänä kuukaudesta. Henkinenkin puoli oli kovilla, kun tiesi, että kivut palaavat neljän viikon sykleissä. Pääsin vihdoin (useamman vuoden jälkeen) kivuttomaksi, kun minulta poistettiin vuosituhannen vaiheessa kohtu ja munasarjat – saaden sen myötä vaihdevuodet vasta kolmekymppisenä.
Veera puolestaan näki kaksi kertaa kaksi viivaa tikussa ja molempina kertoina joutui hautaamaan keskenmenojen myötä unelman omasta lapsesta. ”Rankin osuus koko matkalla on ollut se, että menimme lapsettomuushoitoihin. Se tuntui jotenkin minulle väärältä tavalta edetä äidiksi.” Veera muistelee.
Heti hoitojen jälkeen Veera aloitti hänen puolisonsa kanssa adoptioneuvonnan, missä adoptioneuvoja innostui kovasti heistä ja ehdotti jopa sisarusadoptiota. Prosessi kuitenkin keskeytettiin pariskunnan omasta tahdosta heidän huomattuaan, että aiemman kokemuksen käsittely oli vielä kesken.
Veeralla ja minulla lapsettomuus on tuonut mukanaan tunteen tai ajatuksen siitä, että olemme epäonnistuneet yhteiskunnan luoman paineen alla siinä yhdessä tehtävässä, miksi (muka) nainen on luotu – eli äidiksi. Veera on kuullut useita kertoja elämänsä aikana, kuinka hän olisi loistava äiti. Hän taistelee asian (lapsettomuus) kanssa, kun mieltä painaa se, että häneltä on viety mahdollisuus, mihin itse ei voi vaikuttaa. Hänelle tulee pelkoja siitä, että hän katkeroituisi ja muuttuisi negatiivisemmaksi.
Veera ammentaa oman henkisen hyvinvoinnin luonnosta, ystävistä, lähipiiristä, perheestä ja matkustelusta. Veera latautuu ihmisistä ja antaa omaa positiivista ja iloista energiaansa muille.
Veera ja puolisonsa ovat käyneet asian tiimoilta lukemattomia keskusteluja ja heillä on upea kyky terapoida itse itseään. Heidän supervoimansa on se, että he pystyvät puhumaan niistä kaikkein vaikeimmistakin asioista ja se sitoo heitä yhteen. He valitsevat toinen toisensa, päivä kerrallaan.
Heidän ympärillään on ihania ihmisiä, mutta totaalista lapsettomuutta on vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole itse kokenut. Veera on kohdannut vaikeinakin aikoina äidiksi tulevia ja äitejä, koska haluaa olla onnellinen muiden puolesta. Välillä tämä on kuitenkin Veeran omien sanojen mukaan mennyt hieman yli, koska hän on mennyt esimerkiksi vauvakutsuille seuraavana päivänä keskenmenosta.
Kysyin, että saivatko he ammattiapua lapsettomuuden käsittelyyn ja vastauksena oli; ”Ei oikeastaan.” Kohtasin itse tämän saman, kun lääkäri aikoinaan ilmoitti siitä, etten voi koskaan saada omia biologisia lapsia – puhuen tällöin seinälle. Minkäänlaista tukea tai ammattiapua ei ollut tarjolla, saati että sitä olisi tarjottu.
Tahattomasti lapseton on kokenut menetyksen, mikä koetaan muun muassa pitkäaikaisena suruna, häpeänä, vihana ja kateutena. Itse en pystynyt lepertelemään juuri syntyneet vaunujen äärellä, jolloin suojelin itseäni muiden ilosta ja välttääkseni omaa suruani. Eristäydyin sosiaalisesti.
Nykyään olen sinut lapsettomuuden kanssa ja toisaalta olen huomannut, että lapsettoman elämä antaa erilaista väljyyttä elämiseen, kuin lapsien kanssa. Voin olla lähisuvun lapsille se täti, joka tarjoaa sataprosenttisen läsnäolonsa ja päivän parin päästä huokaista, kun villikot ovat takaisin omassa arjessaan.
Olisi hienoa, jos julkisella puolella olisi tarjolla apua ja tukea lapsettomuuden käsittelyyn ilman, että sitä tarvitsisi itse pyytää. Veera on ollut yhteydessä eri tahoihin kysyäkseen, miksi ei ole vertaisryhmiä heille, jotka eivät ole koskaan onnistuneet saamaan lapsia. Mitä voisimme asian tiimoilta tehdä? Veeran elämän visio on mennyt lapsettomuuden myötä uusiksi ja näkisi itsensä antamassa voimaa saman kokemuksen jakaville.
Tahaton lapsettomuus voi olla luonnon tapa opettamaa meille itsemyötätuntoa ja antaa näin ollen meille mahdollisuuden löytää muita merkityksellisiä tapoja täyttää elämämme.
Jos tuntuu, että olet jäänyt oman lapsettomuutesi kanssa tuuliajolle – älä epäröi ottaa yhteyttä joko allekirjoittaneeseen tai sitten Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n.
Lempeydellä, Kirsi ♡